Kun Pohjolan kevät koittaa, havaitaan tämä maailmanlaajuisesti
hiilidioksidipitoisuuden laskuna. Monivuotiset kasvit ryhtyvät keväisiin töihin
sitomalla hiilidioksidia ja tuottamalla happea ilmakehään. Jokainen
kotipuutarhuri voi omilla kestävillä kasvivalinnoillaan hidastaa ilmastonmuutosta.



Rehevä piha on helppo ekoteko ja siihen kannattaa valita ensisijaisesti
monivuotisia kasveja kerrotaan Puutarhaliitto ry:stä. Ne yhteyttävät, kasvavat
ja sitovat ilmakehän hiilidioksidia koko kasvukauden ajan.  Hiili sitoutuu
monivuotisten kasvien maanpäällisiin ja -alaisiin osiin vuosiksi, mikä myös
parantaa maan kasvukuntoa sen humuspitoisuutta lisäämällä. Kuutiossa puuainesta
voi olla sitoutuneena 0,9 tonnia hiilidioksidia.



Kerroksellisuus toimii



Kestävässä pihassa on kerroksellisuutta ja runsautta. Siellä suositaan
erilaista aluskasvillisuutta, perennoja, pensaita, köynnöksiä ja puita.
Jokainen kasvikerros tuo pihaan omanlaista näyttävää vihreyttä. Eri kasvityypit
sitovat hiiltä eri aikaan vuodesta -havupuut jopa myöhään syksyllä ja ensimmäiset
kukkivat perennat jo varhain keväällä. Myös pienillä pihoilla on mahdollista
hyödyntää seiniä ja kattopintoja viherryttämisessä. Monet monivuotiset
ruohovartiset kasvit ja pensaat sopivat pieneenkin pihaan - jopa ruukuissa tai
viljelylaatikoissa kasvatettaviksi.



Useimmiten pitkäikäiset kasvit ovat helppohoitoisia juurruttuaan kunnolla.
Ne selviävät ilman suuria hoitotoimenpiteitä niin kuumina kuin sateisinakin
kesinä. Tippuneet lehdet ja karsitut oksat hyödynnetään joko katteina tai ne
kompostoidaan maanparannusaineiksi. Piha kannattaa pitää kasvukuntoisena myös
niin, että sitä uudistetaan säännöllisesti. Nuoret ja hyvässä kasvukunnossa
olevat puut ja pensaat ovat tehokkaita hiilinieluja.



Vihreää katoille ja seinille



Katto- ja seinävihreys toimii lisäksi energian käyttöä hillitsevänä
ratkaisuna. Kasvillisuus viilentää kesällä ja vähentää talvella rakennusten
lämmitystarvetta. Kesän kuumuutta vastaan kasvillisuudella on omat keinonsa.
Haihduttaessaan vettä kasvillisuus laskee ilman lämpötilaa ja tuo lisäksi
varjoja pihamaille.



Monivuotinen kasvillisuus rikastuttaa koko lähiekosysteemiä tarjoamalla
pieneliöille, hyönteisille, matelijoille, linnuille ja nisäkkäille ruokaa ja
elintilaa. Pihaan kannattaa myös valita hyötykasveja: marjapensaita ja
hedelmäpuita, joiden sato on lähi- ja superruokaa parhaimmillaan.



Tärkeintä
pihan viherryttämisessä on kuitenkin asumisviihtyisyyden kohentaminen, jota
kasvillisuus tuo asukkaille. Luonnon kiertokulun seuraaminen ja kasvun ihmeen
kokeminen ovat yhä tärkeämpiä ympäristöissä, joissa rakennetaan ja asutaan
tiiviisti.