Tiedote.
Julkaistu: 19.03.2020, 07:00

Puutarhaliitto ry



 



Moni on linnoittautunut kotiinsa ja nettiselaimet ovat olleet ahkerassa
käytössä. Puutarhaliitosta suositellaan, että median kulutusta vähennetään, ja
vapautuva aika käytetään yhdessä tekemiseen ja puutarhaharrastamiseen. Sekä
keho että mieli voivat silloin paremmin.



Moni on käyttänyt aikaansa uutisten ja sähköisten medioiden seuraamiseen
tunteja. Suositeltavaa olisi rajata passiivista mediaseurantaa korkeintaan
tuntiin vuorokaudessa. Kotielämästä voi nauttia monella aktiivisella tavalla
turhautumisen sijasta. Uutisten vastapainoksi kannattaa aloittaa uusi hyvää
vointia edistävä puutarhaharrastus kodissa ja sen lähipiirissä. Tämä on
erityisen tärkeää perheissä, joissa on lapsia ja nuoria.



Kotoilusta voi ottaa kaiken hyvän irti. Kerrankin on aikaa olla yhdessä ja
tehdä asioita, joista muulloin ei ehdi nauttia. Aikaa kannattaa käyttää yhdessä
tekemiseen, esimerkiksi hyvän kasvispainotteisen ruoan laittamiseen. Siinä
sivussa, kevätauringon lisääntyessä, on myös paras hetki startata
kotitarveviljely.



Kasvikset vahvistavat



Ruokakaupoista löytyy erinomaisia kasvisraaka-aineita ruoanlaittoon. Monta
tuotetta löytyy vielä kotimaisena joko tuoreena tai pakastettuna. Vihannekset,
hedelmät ja marjat ovat terveellistä syötävää, ja niitä nauttimalla voi
vahvistaa omaa immuniteettiään. Kasvisten vitamiinit, hivenaineet ja muut
hyödylliset ainesosat kuten antioksidantit parantavat tutkitusti vastustuskykyä
ja oloa. Muun muassa korkeaan verenpaineeseen auttaa Dash-ruokavalio, jossa
pääraaka-aineina ovat kasvikset ja vähärasvaiset maitotaloustuotteet. Itse
valmistettu ruoka myös maistuu hyvältä. Ruokahetket yhdistävät perhettä ja
lähipiiriä.



Kotiviljelyä ja taimikasvatusta



Tänä keväänä oma piha, parveke ja ikkunalaidat kannattaa ottaa aikaisempaan
tehokkaampaan käyttöön. Maalis- ja huhtikuu ovat parasta taimien
esikasvatusaikaa, joten siemenet on hyvä laittaa itämään. Tarjolla kaupoissa on
monenlaisia siemeniä ja kotiviljelytarvikkeita niin kukkien kuin vihannesten
kasvattamiseen. Lisäksi valmiita taimien ja kasvien valikoima puutarha-alan
myymälöistä kasvaa viikko viikolta. Ohjeita puutarhaharrastamiseen ja viljelyyn
löytyy sekä alan harrastajalehdistä että sähköisistä medioista.



Kotiviljely on erinomaisen mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa
perheenjäsenten kesken. Kotiin kannattaa hankkia viihtyisyyttä lisäävää
kotivihreää: kukkivia kasveja, yrttejä ja viherkasveja. Niiden hoitaminen ja kasvun
seuraaminen on mukavaa ja hyödyllistä- Lisäksi ne tuovat uutta positiivista
ajateltavaa aikana, jolloin monet uutiset ahdistavat. Kasvun seuraaminen antaa
uskoa tulevaan ja on erityisen tärkeää yksinäisille ja vanhoille ihmisille,
joiden elinpiiri kaventuu huomattavasti nykyisten rajoitusten vuoksi. Hyvä
tuliainen monelle on kukkakimppu tai kotivihreä, joka ilahduttaa neljän seinän
sisälle joutuneita.



Ulos viljelemään



Kasvukauden alkaessa oman pihan ja parvekkeen voi muuttaa kasvien avulla
viihtyisäksi keitaaksi. Nyt on suunnittelun aika. Tunnetusti puutarhatyöt
edistävät hyvinvointia ja lisäävät sopivasti fyysistä aktiivisuutta.
 Puutarhassa ja luonnossa liikkuminen laskevat verenpainetta ja stressiä.
Samalla myös mieli virkistyy, kun seuraa kevään etenemisen ja kasvun ihmettä.